Sanoiko kolmas kerta toden? Toivon mukaan, sillä Hallan kolmas näyttelyreissukin meni yli odotusten.

Kävimme sunnuntaina 26.10.2008 Seinäjoella näyttäytymässä ja saaliiksi jäi ensimmäinen serti ja VSP eli Vastakkaisen sukupuolen paras. Yhdelle urokselle hävittiin, mutta vielä me voitetaan! Kunhan opitaan juoksemaan nätisti vierellä ilman pomppimisia ja loikkimisia. Tuomarin kommenteissa luki kuitenkin että Great mover! (Suom. hienosti liikkuva)

Alla olevassa kuvassa Hallan kampaus muistuttaa epäilyttävästi Nasty Suicidea.. ;)

2017882.jpg

Hallan herkkuserkku Vickan oli Elinan kanssa myös mukana ja Vickan jäi Hallalle kakkoseksi saaden Cacibin. Vickan esiintyi myös todella hienosti ja voitti oman ujoutensa kehässä.

2017883.jpg

Unohdin tyhmänä ilmoittaa Hallan Jyväskylän näyttelyyn, mutta sitten joulukuussa Voittaja 2008 - Here we come!

Täytynee ensin ehkä harjoitella sitä juoksemista niin maan pirusti, että ei ole Ellulla eikä kellään muullakaan mitään sanomista. :)