Viime torstaina talli saatiin vihdoin ja viimein siirrettyä Välimäkeen. Kuvassa talli on nousemassa auton kyytiin. Oli hauska tunne, kun noin massiivinen palikka siirtyy aivan äänettömästi paikasta toiseen. Toki nosto- sekä laskuvaiheet aiheuttivat ääntä, mutta itse siirtyminen ei lainkaan.


Pääsin kerrankin ison auton kyytiin, kun ajettiin Joroisista Jäppilään. Perillä auto meinasi jäädä kiinni kaksi kertaa, kun alusta tuppasi olemaan hiukan pehmeä. Eipä hätää! Iso Volvon nosturillinen kuorma-autokaan ei ole liian suuri Tuomon vanhalle Belarus-traktorille! Belarus vetää kaiken irti ongelmista! Siitä jäi kuva ottamatta, kun nauratti niin paljon.

Viikonloppuna oli Tiinan kurssi Välimäessä. Osallistuin taas pitkästä aikaa.
Lauantaina tehtiin harjoituksia maasta käsin. Hyvin meni ja huomasin heti, jos itse tein väärin. Silloin poni ei tehnyt niin kuin piti. Poika oli ainoita, jotka eivät nousseet kynttilänä pystyyn ja varmaan Glóblesin kanssa ainoa, joka ei temppuillut lainkaan.

Voltille lähdöt maasta käsin olivat hankalimpia. Omien hartoiden asento on niin tarkkaa että. :) Välillä huomasin, että nyt taas hätäilin voltille lähdössä, enkä valmistellut omaa yläkroppaa tarpeeksi.

Lauantaina pidettiin Passiseuran kauden päättäjäiset ja tehtiin yhdessä hyvää ruokaa. Tea, Pia ja Pikku-Kaisa olivat valmistaneet meille ohjelmaa, jossa palkittiin seuran jäseniä diplomein. Sain kunnian noutaa Vuoden paras satulasta suistuminen -diplomin. Ehkä tämä kunnia on hieman kyseenalainen... ;)

Sunnuntaina mentiin parasta ravia ikinä. Ponin ravi on muuttunut varmemmaksi ja laukannostot onnistuvat kentällä jo melkein aina. Laukka pyörii mukavasti jopa kaarteissa. Ravi on kaarteissa vielä hakusessa, kun ponista olisi niin ihanaa painaa sisälapa edellä, mutta ehei. Sitten mennään laukalla, jos ei ravilla onnistu. Muutama kerta laukassa, niin ravikin maistuu jo huomattavasti mukavammalle. Laukassa kulmat pystyy ratsastamaan jo niin paljon paremmin, että tasapaino raviinkin paranee.

Kaisan ja Iitan raviin ei kuitenkaan ihan päästy. Siinä oli sitä jotain! Kameranainen vaan tuli ihan liian myöhään paikalle. Tietenkin, kun sen kerran menee hyvin...

Löysin nettiä selatessani kuvan Islannissa olevan varsani isoveljestä. Heillä on sama emä ja sama etunimi, molemmat ovat siis Örnejä. :) Onkohan niillä loppuneet nimet kesken...? Ikäeroa pojilla on vuosi. Tämän Örnin isä on Adam frá Ásmundarstöðum.



Kaunis kuva on lainattu Ármótin sivuilta www.armot.is.

Ai niin! Perjantaina tavattiin ponin kanssa Herra Hirvi! Olimme maastossa illan hämärässä otsalampun kanssa ja meni hyvin. Laukattiin onnellisesti lumista tietä, kunnes yhtäkkiä tieltä kuuluu rysähdys ja edessä näkyy iso tumma hahmo. Siinä vaiheessa Herra Hirvi sekä pieni poniini tuumaavat molemmat, että "Soon moro!" ja kääntyvät kannoillaan eri suuntiin. Jäin siihen keskelle ja kävelin kilometrin matkan kotiin. Jostain syystä poni oli ehtinyt sinne ennen minua.